Yö sujui nätisti. Aamulla Rontti sanoi, että sen pitää taas päiväksi lähteä töihin. Setä ruokki meidät molemmat, ja lähti Rontin kanssa jonnekin. Täti vain nukkui! Onneksi setä tuli kohta takaisin, ja pian tätikin heräsi.

Kun setä tuli, oven raosta puikahti myös toinen otus. Vähän kuin koira, mutta ei kuitenkaan koira. Mikäs kamaluus se tuo sitten oli?? Setä ja täti sanoivat että se on kissa. Mutta mikäs se sitten taas on? Eihän minulle emo näistä ole kertonut. Onneksi kissa näytti pelkäävän minua yhtä paljon kuin minä sitä. Ja kissa turposi! Kummallinen otus. Siitä tuli todella iso. Näytti sen verran pelottavalta, että näinkin kova jätkä kuin minä, päätti ottaa ritolat ja poistua takavasemmalle...

Kissan kanssa kohdattiin kuitenkin pian uudestaankin. Nyt se ei enää näyttänyt niin turpealta, eikä katsellutkaan enää niin pahasti. Syömässä oli jotain. Hei, ruokaa! Minullekin! Hipsin kissan läheltä ruokakupille, tarkoituksena oli mennä auttamaan kissaa ruokailussa, jospa se ei vaikka jaksa itse syödäkään kaikkea. Vaan vielä mitä! Tuo kamala kissa, pelottavista pelottavin ja kamalista kamalin. Se läppäsi minua, ihan yllättäen! Tai olihan se taas alkanut turvota vähän, ja sihisikin hassusti, niinkuin ilmat olisivat karanneet. Mutta oli niin kiire ruokakupille, että en minä joutanut sitä siinä tilanteessa miettimään. Vaikka jälkiviisaana voin sanoa, että olisipa kannattanut.. Ei se onneksi lujaa minua motannut, mutta voi veljet että säikähdin! Sohvan alle että viuhahti, siellä olisin turvassa! Sohvan alta kuulin kun setä torui kissaa ja täti tuli ihan pian houkuttelemaan minut pois piilopaikastani. Ihan kuin emokin, nuo setä ja täti suojelivat minua. Ne taitaakin olla ihan hyviä tyyppejä.

Kissaa mietin ja pohdin hartaasti. Mikä ihme otus se oikein on? Se pyörii tässä sisällä, välillä se käy ulkona. Syö ja nukkuu. Aika laiska se on, nukkuu vielä enemmän kuin minä!
Iltapäivällä satuttiin taas kissan kanssa vastakkain. Minä reippaana poikana päästin pyytää anteeksi, että olin menossa sen ruokakupille. Ihan kuin emo opetti käyttäytymään nätisti. Menin kissan luo, vaikka vähän hirvitti. Ja nuolin sen naaman. Kissan ilme muuttui, ja täti nauroi selän takana. Ilmeisesti tämä oli hyvä ratkaisu? Kissa ei tehnyt mitään, ihmetteli vähän aikaa ja sitten täti päästi sen pihalle. Ja muuten ei pelota kissat enää meikäläistä, jos niistä näin helposti pääsee!

Illalla löhöttiin sedän ja tädin kanssa ja katsottin telkkaria. Ennen en ole saanut katsoa näin paljon telkkaria! Ja tädillä ja sedällä on myös säkkituoli, mitä kotona ei ollut. Se on aivan mahtavan upean ihana. Ehdottomasti paras paikka! Ihan kivaa olla täällä, setä ja täti, vara-iskä ja vara-äiskä, ovat kyllä tosi kivoja. Ja vaikka sisaruksia onkin vähän ikävä, niin ainakin täällä saan ruokakupin kokonaan omaksi kun ruokaillaan!

Jokainen tosikoira tarvitsee oman säkkituolin!