Yö sujui nätisti. Aamulla Rontti sanoi, että sen pitää taas päiväksi lähteä töihin. Setä ruokki meidät molemmat, ja lähti Rontin kanssa jonnekin. Täti vain nukkui! Onneksi setä tuli kohta takaisin, ja pian tätikin heräsi.

Kun setä tuli, oven raosta puikahti myös toinen otus. Vähän kuin koira, mutta ei kuitenkaan koira. Mikäs kamaluus se tuo sitten oli?? Setä ja täti sanoivat että se on kissa. Mutta mikäs se sitten taas on? Eihän minulle emo näistä ole kertonut. Onneksi kissa näytti pelkäävän minua yhtä paljon kuin minä sitä. Ja kissa turposi! Kummallinen otus. Siitä tuli todella iso. Näytti sen verran pelottavalta, että näinkin kova jätkä kuin minä, päätti ottaa ritolat ja poistua takavasemmalle...

Kissan kanssa kohdattiin kuitenkin pian uudestaankin. Nyt se ei enää näyttänyt niin turpealta, eikä katsellutkaan enää niin pahasti. Syömässä oli jotain. Hei, ruokaa! Minullekin! Hipsin kissan läheltä ruokakupille, tarkoituksena oli mennä auttamaan kissaa ruokailussa, jospa se ei vaikka jaksa itse syödäkään kaikkea. Vaan vielä mitä! Tuo kamala kissa, pelottavista pelottavin ja kamalista kamalin. Se läppäsi minua, ihan yllättäen! Tai olihan se taas alkanut turvota vähän, ja sihisikin hassusti, niinkuin ilmat olisivat karanneet. Mutta oli niin kiire ruokakupille, että en minä joutanut sitä siinä tilanteessa miettimään. Vaikka jälkiviisaana voin sanoa, että olisipa kannattanut.. Ei se onneksi lujaa minua motannut, mutta voi veljet että säikähdin! Sohvan alle että viuhahti, siellä olisin turvassa! Sohvan alta kuulin kun setä torui kissaa ja täti tuli ihan pian houkuttelemaan minut pois piilopaikastani. Ihan kuin emokin, nuo setä ja täti suojelivat minua. Ne taitaakin olla ihan hyviä tyyppejä.

Kissaa mietin ja pohdin hartaasti. Mikä ihme otus se oikein on? Se pyörii tässä sisällä, välillä se käy ulkona. Syö ja nukkuu. Aika laiska se on, nukkuu vielä enemmän kuin minä!
Iltapäivällä satuttiin taas kissan kanssa vastakkain. Minä reippaana poikana päästin pyytää anteeksi, että olin menossa sen ruokakupille. Ihan kuin emo opetti käyttäytymään nätisti. Menin kissan luo, vaikka vähän hirvitti. Ja nuolin sen naaman. Kissan ilme muuttui, ja täti nauroi selän takana. Ilmeisesti tämä oli hyvä ratkaisu? Kissa ei tehnyt mitään, ihmetteli vähän aikaa ja sitten täti päästi sen pihalle. Ja muuten ei pelota kissat enää meikäläistä, jos niistä näin helposti pääsee!

Illalla löhöttiin sedän ja tädin kanssa ja katsottin telkkaria. Ennen en ole saanut katsoa näin paljon telkkaria! Ja tädillä ja sedällä on myös säkkituoli, mitä kotona ei ollut. Se on aivan mahtavan upean ihana. Ehdottomasti paras paikka! Ihan kivaa olla täällä, setä ja täti, vara-iskä ja vara-äiskä, ovat kyllä tosi kivoja. Ja vaikka sisaruksia onkin vähän ikävä, niin ainakin täällä saan ruokakupin kokonaan omaksi kun ruokaillaan!

Jokainen tosikoira tarvitsee oman säkkituolin!

Hassu setä ja täti alkoivat laittaa nukkumaan. Päättelin, että kotiin ei siis ainakaan ihan heti lähdetä. No, kyllä minä vähän aikaa pärjään omillanikin.
Ennen nukkumaanmenoa setä lähti ulos. Takaisin tullessa hänellä oli mukana toinen koira! Rontiksi

 Tutkailemassa uutta kotia

kutsuivat. Ei tuo kyllä ole yhtään minun tai muiden sisarusten näköinen. Mutta kyllä se koira ihan varmasti oli! Vähän pelotti, kun en tuosta voinut olla varma, söisikö se minut yhdellä suupalalla.. Se kävi kuitenkin vain nuuhkimassa minut, ja lähti syömään. Höh. Vaikka toisaalta hyvä, nyt sillä on vatsa täysi, eikä varmasti jaksa enää minua syödä. 
Pian Rontti sai kuitenkin syötyä, ja tuli uudelleen tutustumaan. Nyt ei enää pelottanutkaan niin paljoa, vaan yritin minäkin tutustella. Täti sanoi, että Rontti on minun uusi isoveli. Ei tuo kyllä näytä samalta kuin meidän perhe. Ja se on paljon isompikin. No, siksi kai se onkin isoveli. Ihan hauska kaveri kuitenkin, ja tuo kovasti turvaa, kun nyt en enää ole yksin noiden hassujen ihmisten kanssa ihan  oudossa paikassa. Rontti esitteli paikkoja, ja hyväksyi minut ihan täysin. Huippua! Ensimmäinen uusi kaverini!

Rontin kanssa laitettiin sitten illalla nukkumaan. Huomattavasti mukavampaa nyt, kun on toinen koirakaveri. Nuo hassut ihmiset kun eivät kovin hyvin puhu koiraa, ja minä ihan aina ymmärrä mitä ne haluaa..

Elokuun 19. päivä kuluvaa vuotta oli suuri päivä. Nimittäin meikäläisen synttäripäivä! Minähän en siitä paljoa muistakaan, kun sunnuntai-päivänä maailmaan putkahdettiin seitsemän sisaruksen kanssa (minä + 2 veljeä ja 5 siskoa).

Sen jälkeen aika kuluikin sukkelaan. Sisarusparven kanssa syöpöteltiin emon baarissa, ja nukuttiin. Ja syötiin, ja nukuttiin. Ja syötiin, ja nukuttiin. Vähitellen päästiin tutkailemaan maailmaa laajemmaltikin, uloskin. Muutama viikko taas kului, kunnes yksi lauantai-päivä sitten alkoi tapahtua. Hassut täti ja setä tuli katsomaan meitä. Ei siinä mitään ihmeellistä, kyllähän tähän oli jo totuttu, kun meidän komeaa sisarusparvea on käyty ihastelemassa. Mutta nämä täti ja setä halusivat tutkailla minua ja veljeäni tarkemmin. Meidät vietiin pihalle, jossa kyllä ensin vähän ujostutti. Täti ja setä vaikuttivat kuitenkin ihan kivoilta, joten pienen alkujännityksen jälkeen rohkaistuttiin veljen kanssa touhuamaan meidän normaaleita juttuja. Nämä täti ja setä katseli meidän touhuja ja naureskeli meidän jutuille. Leikkituokion jälkeen ne ottivat meidät vielä syliin ja tutkailivat joka puolelta. Sitten veljen päästivät takaisin maahan touhuamaan, ja minä jäin vielä syliin. Kovasti ihmettelin että mitäs kummaa ne nyt siinä halivat ja se täti sanoi, että kyllä minä olen se heidän vauva. Eipä täti tiennyt, että enhän minä nyt niiden vauva ole, vaan oman emon!

Nuo hassut täti ja setä lähtivät, ja mekin päästiin veljen kanssa takaisin sisarusten luo. Elämä jatkui normaalina taas muutaman viikon, kunnes elämäni muuttui kerralla. Jo kuluvalla viikolla oli tapahtunut monenlaista; käytiin jossain hassulla tädillä ja tutki koko meidän sisaruslauman, ja kehuikin kyllä kovasti. Kamala piikkikin iskettiin niskanahkaan, ja niskaan tuntui jäävän joku pikkuruinen mötikkä. Mikrosiru sanoivat sen olevan. Oli mikä oli, mutta onneksi se ei kauaa sattunut, ja koko siru unohtuikin nopeasti.
Viikonloppu tuli taas niinkuin muinakin viikkoina. Nyt ilmassa oli kuitenkin jonkinlaista jännitystä. Lauantai-aamuna yksi meidän laumasta vietiin pois jo aamusta. Aamupäivällä siskoista lähti taas yksi. Yhdentoista maissa, juuri kun siskoani vietiin, kuului eteisestä tuttuja ääniä. Kuumeisesti mietin että mistä nuo äänet tunnistin, mutta en kyllä saanut mieleeni. Eikä kyllä erityisemmin kiinnostanutkaan, kauneusunet laumassa kiinnosti sillä hetkellä paljon enemmän.
Kohta sisälle tulivat nuo hassut setä ja täti. Nehän ne olivatkin! Täti kävi laatikolla rapsuttelemassa meitä, ja alkoi jutella talonväen kanssa. Sitten ne tulivat herättämään minut, ja varpaankynteni leikattiin. Samalla tunkivat suuhuni jotain pahaa. Matolääkkeen. Eivät mokomat muka edes tiedä, että koirahan se minä olen enkä mikään mato. Niitäkin muuten olen nähnyt pihamaalla luikertelevan. Hauskoja pieniä otuksia!
No, jokatapauksessa, päätin näyttää että olen kova jätkä, ja nielin kiltisti matolääkkeen. Sen jälkeen nostivat minut sen hassun tädin syliin. Täti, setä ja talonväki juttelivat. Juttelivat, juttelivat, juttelivat. Välillä piirsivät jotain papereihin, ja taas juttelivat. Tylsää. Mieluummin olisin nukkunut. Päästäisivät minut jo takaisin kavereiden kanssa..
Viimein alkoi tapahtua. Täti ja setä kantoivat minut taas ulos. Leikitäänköhän taas pihalla? Ei, nyt mentiinkin ruokakauppaan. Setä kantoi suureen autoksi kutsuttuun jättisäkin ruokaa. Minun herkkuruokaa. Sitten päästivät minut maahan, ja patistivat pisulle. Ei kyllä ollut edes hätä, mutta heidän mieliksi lirautin vähän. Talonväki rapsutteli, ja kehotti olemaan kiltti koira. Ainahan minä olen, kyllähän heidän se pitäisi tietää! Sitten tuo hassu täti otti minut syliinsä, ja pisti minut autoon laatikkoon, ja tuli itse viereen. Vähän hirvitti. Mitäs nyt tapahtuu? Miksei sisarukset tule tällä kertaa mukaan? Hassu setäkin tuli autoon, ja starttasi auton liikenteeseen. Matka kohti suurta tuntemattomaa alkoi..
Aluksi jännitti. Laatikossa oli kuitenkin ihan kivaa. Siellä oli nimittäin nallekarhukin! Tuo hassu täti sanoi taas että on minun uusi äiskä. Ja että hassu setä on mun uusi iskä. On ne vain hassuja, nuo ihmiset.
Matkaa kesti, ja kesti.. Suurimman osan ajasta kyllä nukuin, moottori hyrisi niin unettavan tasaisen rauhallisesti, ja kyyti oli tasaista. Välillä pysähdyttiin pissalle. Tauot tulivatkin tarpeeseen, kiva oli välillä vähän juosta niin ei paikatkaan väsyneet matkustamisesta. Joka pysähdyskerralla tosin oltiin uudella, ihan oudolla paikalla missä en ole ikinä käynyt.
Monen, monen tunnin matkustamisen jälkeen oltiin viimein perillä. "Kotona", nuo täti ja setä sanoivat. Kovasti ikkunasta heti kurkistelin, mutta ei tämä kyllä minun koti ollut! Ihan outo paikka!

Matkalla kohti suurta tuntematonta.
(pissatauolla) 

Suuresta huolestumisesta huolimatta päätin kuitenkin olla reipasta jätkää, ja tutkiskelin paikkoja. Ei tämä nyt kovin kamalalta paikalta vaikuttanut, mutta ei tämä kyllä koti ollut.. No, ehkä täällä viihtyisi vähän aikaa, kunnes lähdetään takaisin kotiin. Tädin ja sedän kanssa mentiin sisälle taloon, ja se vaikutti ihan kivalta paikalta. Sain heti kohta ruokaakin, nälkä olikin ennättänyt jo matkan valloittaa massun matkan aikana. Massu täynnä tutkiskelin paikkoja, ja pistin nukkumaan. Matka olikin väsyttänyt näinkin kovaa jätkää yllättävästi, uni maistui. Illalla vähän odotin että olisi kotiin lähdetty takaisin, mutta setä ja täti laittoivat vain nukkumaan. Hmph. No, ehkä hekin olivat vain väsyneitä, ja kun he saavat nukuttua, lähdetään takaisin kotiin..